Pinja Eskola on kinkyilyyn ja vammaisuuteen erikoistunut seksuaalineuvoja, vapaa kirjoittaja ja seksipositiivinen aktivisti. Hän kokee tärkeäksi puhua aiheista, joista ehkä muuten vaiettaisiin. Hän pyrkii tuomaan esiin seksuaalisuuden moninaisuutta ja auttamaan ihmisiä löytämään työkaluja, joiden avulla seksuaalisuudesta voi löytää voimavaran.
Pinjan työhön pääset tutustumaan Kynäniekan salaiset mietteet blogissa sekä instagramissa @kynaniekka.
Pinja kokee, oikeassa mielentilassa toteutettuna, suostumukselisen kivun vastaanottamisen itselleen tärkeäksi. Se rentouttaa hänen spastista, lihasjänteistä, kehoaan. Oikein toteutettu leikki tarjoaa väylän heittäytyä hetkeen arjen haasteet unohtaen. Hän kokee myös toimintaan liittyvän mahdollisuuden erilaisilla rooleilla leikittelyn hyväksi vastapainoksi arjessa väistämättä eteen tuleville tilanteelle, joissa hän on jollain tasolla riippuvainen muiden avusta. “Onko kulttuurilla BDSM:lä yhtä moninainen merkitys muille vammaisille?” Aiheesta ei ollut keskustelua, ainakaan Suomessa.
Pinja näki tässä paikan keskustelunavaukselle ja tarttui toimeen. Osana seksuaalineuvojan koulutustaan hän lähti keräämään lähdemateriaalia facebookin vammaisryhmissä, kinky-yhdistysten kautta ja instagramissa. Kysely toteutettiin Google-Formsilla.
Kyselyyn vastanneista 28 identifioitui naiseksi, 5 mieheksi ja 6 joksikin muuksi. 15 oli vammautunut ja 24 taas elänyt vamman kanssa koko elämänsä. Kyselyyn vastanneet ihmiset olivat hyvin moninaisia seksuaalisilta identiteeteiltään. Niukka enemmistö oli kuitenkin heteroita. Ikäjakauma oli 18-65 vuotta. Vastanneista 41% oli 26-35-vuotiaita, 25,6% oli 18-25-vuotiaita, 20,5% 36-45-vuotiaita, 46-55-vuotiata oli 7,7% ja 5,1% oli 56-65-vuotiata. Vastanneista 51,3% on kokeillut BDSM-sessiointia ja 33,3% ei ole kokeillut, mutta haluaisi. 15,4% vastanneista ei koe BDSM:ia omakseen.
BDSM moninaistamassa vammaisen seksuaalisuuden toteuttamista
Vamma tai sairaus eivät vie seksuaalisuutta pois, mutta voivat vaikuttaa sen toteuttamiseen monin tavoin, esimerkiksi tuntopuutosten tai muun kautta. BDSM:n avulla voi löytyä uusia ratkaisuja, ja kutkuttava nautinnon maailma.
Seksuaalisuus vammaisnäkökulmasta on ollut vuosikaudet vaiettu aihe,johon liittyvä keskustelu on vasta auennut. Epätyypillisiin mieltymyksiin kuten valtasuhteisiin, sadomasokismiin ja fetisseihin ei ole kuitenkaan vielä ko. Keskustelussa koskettu, luultavasti BDSM-maailmaan liitetyn stigman vuoksi Miksi mahdollisuus valtasuhteilla leikkimiseen voi olla vammaiselle erityisen kutkuttava? Miksi kroonisesta kivusta kärsivä voi nauttia piiskatuksi tulemisesta?Miksi BDSM:n opettamat kommunikaatiotaidot voivat olla erityisen tärkeitä juuri vammaiselle? Mitä ehkä yllättäviäkin havaintoja Pinja teki projektinsa aikana tutustu postaussarjaan!