Olimme molemmat humalassa, tuttu yöseurani onneksi vähemmän kuin minä. Kaikki meni hyvin ja tuntui älyttömän kivalta, mutta tajusin jo silloin, että tässä olisi voinut käydä oikeasti pahasti. Tiesin, etten halua enää koskaan joutua tilanteeseen, jossa minua kuristetaan kännissä.
Siispä lopetin juomisen.
Sekavasta bileillastani on jo aikaa, ja olen sittemmin löytänyt kinky-yhteisön ja järkevämpien seksuaalisuuteni toteuttamisen keinojen pariin.
Kun minulta kysytään, milloin tajusin olevani kinky, kerron usein kyseisestä tapauksesta. Vaikka eihän kaikki siitä alkanut. Korkeintaan tajusin silloin, että kaapin ovea on pakko raottaa ainakin sen verran, että sieltä uskaltaa kurkistaa ilman päihteitä.
Ehkä kaikki alkoikin puoli vuotta aikaisemmin, kun menin Tukholman Prideilla BDSM-alueelle? Tunnetta, jonka koin katsellessani lateksihaalareiden, aikuisille tehtyjen lastenvaatteiden ja aitauksessa leikkivien ihmiskoirien leikkiä, on vaikea kuvata ilman kliseitä: tunsin löytäneeni kotiin.
Paikalliset aktiivit tarjosivat kenelle tahansa mahdollisuutta kokeilla piiskatuksi tulemista. Kokeilin, mutta tuntui kummalliselta tulla täysin tuntemattoman piiskaamaksi enkä ollut varma, saiko tilanteessa kiihottua.
Piiskasessiosta hämmentyneenä jatkoin seuraavalle teltalle, jossa esiteltiin sitomista. Mukava sitoja esitteli minulle köysinippuja ja pisti minut tottunein ottein pakettiin. Se olikin sitten niin kivaa, että irti joutuessani marssin oikopäätä seksileluja myyvään telttaan ja ostin kahdeksallakympillä köysiä.
Muistelen Tukholman Prideja lämmöllä. Se tosin harmittaa yhä, että en uskaltanut kysyä, olisiko koiria saanut silittää.
Tuliko minusta siis kinky, kun menin parikymppisenä Tukholmaan? Tuskin. Jos olisin osannut etsiä, vihjeitä olisi löytynyt aiemminkin.
Tai mistä minä tiedän, ehkä kaikki varhaisteini-ikäiset haaveilevat kidnapatuksi tulemisesta ja siitä, että joukko tuntemattomia yrittää sitoa heidät maahan? Kai sekin on universaalia, että lapsuuden parhaita leikkejä ovat ne, joissa päiväkotikaverit vangitsevat autonrenkaiden sisään ja kiinnittävät pyykkipoikia ihoon?
Kinky merkinnee jokaiselle hieman eri asioita, mutta minulle se on ensisijainen seksuaalinen identiteetti. Ajatus siitä, että ihastumiseni tai se, kenen kanssa harrastan seksiä, riippuisi sukupuolesta, tuntuu yksinkertaisesti epäluonnolliselta.
Ehkä olisin oppinut ymmärtämään itseäni nopeammin, jos kinky olisi ollut näkyvämpää. Populaarikulttuuri 50 Shadesista Koirat eivät käytä housuja -leffaan toistaa kuitenkin stereotypiaa, josta en tunnista itseäni: jotta voi kiinnostua BDSM:stä, pitää syynä sille olla jokin trauma.
Traumat ja kinky eivät tietenkään sulje toisiaan pois. Ongelmallista on kuitenkin se, että muunlaisia roolimalleja ei ole tarjolla – vai olisiko kaikille ihan jees, jos jokainen elokuvissa esiintyvä homo joutuisi perustelemaan suuntautumistaan nuoruuden hyväksikäytöllä tai vaikka kaipuulla hukkuneen vaimon luokse?
Halusin kirjoittaa tarinoita, joihin itse voisin samaistua. Päätin etsiä seksuaalivähemmistö- ja seksipositiivisen kirjoittajayhteisön, joten laitoin viestiä eräälle sateenkaariyhdistykselle. Olin aiemmin kuullut, että kinkyjen ei kaikkien mielestä pitäisi olla esimerkiksi Prideilla, joten päätin laittaa viestiä ennen jäseneksi ilmoittautumista. Kysyin, onko ok, että identifioidun ensisijaisesti kinkyksi. Yllätykseni oli suuri, kun minulle vastattiin, että jos en kuulu seksuaalivähemmistöön, en voi liittyä jäseneksi.
Siitä alkoi erikoinen identiteettikriisi. Olisin voinut ilmoittaa olevani panseksuaali, jollaiseksi aiemmin identifioiduin, ja päästä yhdistykseen, mutta olisi tuntunut älyttömältä identifioitua joksikin muuksi kuin mitä koen olevani.
Luulen, että niin kauan kuin kinky ei eksplisiittisesti ole osa LHBTQIA+-kirjainhimmeliä, voisin ilmoittaa olevani queer ja kertoa kinkyydestäni vain kysyttäessä. Toistaiseksi olen päättänyt pysytellä etäämmällä sateenkaariyhteisöstä: mitä järkeä edes on seksuaalivähemmistöjen yhteisössä, joka ei hyväksy, että se, mikä toiselle on satunnaista makuuhuonekivaa, voi toiselle olla seksuaalinen suuntautuminen?
Nykyään elän jossain määrin kaapissa. Käytän päivittäin tiettyjä, huomiota herättämättömiä fetissivaatteita, harjoittelen sitomista enkä piilota köysiä, kun kaverit tulevat kylään. En tiedä, miten työnantajat suhtautuisivat kinkyyn, mutta en toistaiseksi koe turvalliseksi selvittääkään; voi hyvin olla, että pelkoni on media-alalla turha, mutta pelkään, että seuraava määräaikainen työsuhde tai projekti jää saamatta, jos osallistun kahvipöytäkeskusteluun domeistani selittämällä.
Veikkaan, että tulen avoimemmin kaapista ulos vain, jos suhdemuodon naamioiminen vaniljaksi kävisi merkittävän vaikeaksi – tai jos julkaisen omalla nimelläni kinkyistä kertovan romaanin.
Osa kinkyn ihanuutta on se, että se on vähän kiellettyä. Tässä pääsee vähän kuin osaksi jonkinlaista salakerhoa. Toivoisin kuitenkin, että tulevaisuudessa myös kinkystä puhuttaisiin esimerkiksi seksuaalikasvatuksen yhteydessä. Jos joku vaikka olisi joskus maininnut, että on ihan jees kiihottua kuristamisesta ja pyytää sitä seksikumppanilta, olisin ehkä uskaltanut puhua asiasta jo ekalla kerralla selvin päin.
napakoru