Tuntemattoman maan arkistoissa on muutamia mainioita vuosina 2000–2013 kirjoitettuja tekstejä. Näistä mielenkiintoisimpia julkaistaan uudelleen Kaapin kätköistä -sarjana .
Vuorossa on SM-tutkimuksen historiaa valaiseva teksti vuodelta 2007, kirjoittajana Jiituomas. Kirjoittaja on itse kommentoinut tekstiä sen julkaisun jälkeen, ja nämä kommentit löytyvät varsinaisen artikkelin jälkeen erotettuina omiksi kappaleikseen.
Teksti on jo viitisentoista vuotta vanha ja sen jälkeen on tapahtunut paljon kehitystä paitsi kansainvälisesti, myös suomalaisella tutkimuskentällä. Turun yliopistossa on paraikaa valmistumassa Johanna Pohtisen suomalaisia kinky-yhteisöjä käsittelevä väitöskirja. Myös muuta materiaalia syntyy mukavaan tahtiin, kuten julkaisemassamme artikkelissa kerrotaan. Viimeisin toimituksen tietoon tullut tutkielma käsittelee BDSM:ää ja vammaisuutta. Tästä tarkempia tietoja Seksuaalineuvoja Pinja Eskolan blogissa.
Tuntemattomassa maassa pidetään tärkeänä, että tutkimusta tehdään ja että aiheesta kiinnostuneet ihmiset myös löytävät materiaalin pariin. Jälkimmäisen tavoitteen saavuttamiseksi Tuntematon maa on aloittanut hankkeen, jossa laaditaan suomenkielisiä tiivistelmiä aihepiiriä käsittelevistä tutkimuksista ja tutkielmista. Tälle hankkeelle kaivattaisiin asiasta innostunutta vetäjää.
Tilaa olisi henkilölle, joka haluaisi ottaa aihealueen haltuun: valita julkaistavia tekstejä ja ohjata kirjoittajayhteisön työtä. Osallistuminen on takuuvarmasti stressivapaata toimintaa, yhden tai jopa kahden tiivistelmän julkaiseminen vuodessa on hyvä tahti. Aikataulutkin saa kukin laatia itse kiinnostuksensa ja jaksamisensa mukaan. Vetäjän roolissa on tärkeää inspiroitua tieteellisistä sisällöistä, ja osata selkokielistää niitä kaikille saavutettavaan muotoon yhdessä kirjoittajien kanssa.
Jos taas haluaisit kirjoittaa tiivistelmiä ilman ohjaavaa roolia, olet yhtä lämpimästi tervetullut mukaan porukkaan! Meillä on valmiiksi koottu lista artikkeleita, joista voit valita oman mielenkiintosi perusteella – tai sitten vinkata meille jotain, mistä emme vielä tiedä. Kaikki tieto julkaistuista tai julkaisua odottavista tutkimuksista ja tutkielmista otetaankin kiitollisuudella vastaan myös siinä tapauksessa, ettet tahdo itse asiaan tarttua.
Toimituksen tavoitat sähköpostilla osoitteesta: toimitus (at) tuntematonmaa.net
Nyt kuitenkin nauttimaan SM-tutkimuksen historiasta.
Välähdyksiä SM-tutkimuksen historiasta
Kirjoittanut Jiituomas
08.08.2007
Akateemisen BDSM-tutkimuksen historia on täynnä asenneongelmia, virhetulkintoja ja tarkoitushakuisuutta. Esittelen tässä lyhyen aikajanan omasta mielestäni oleellisimpia ja herkullisimpia kohtia vuosien varrelta. Useat alla mainituista kirjoittajista parantelivat näkemyksiään teostensa myöhemmissä versioissa, mutta en puutu niihin tässä.
1500-luku
Ensimmäiset ei-tulkinnanvaraiset maininnat sadomasokistisesta seksuaalikäyttäytymisestä. Giovanni Pico della Mirandola kirjoittaa 1400-luvun lopulla miehestä, joka nauttii seksistä vain kun hänet on ruoskittu verille etikkaan kastetulla piiskalla. Piiskatuksi tulemista seksiin tarvitsevista miehistä raportoivat myös Coelius Rhodiginus (1516) ja Otto Brundel (1534). Kaikki kolme esimerkkiä kuvataan nimenomaan lääketieteellisinä kuriositeetteina, ei (edes) seksuaalisena poikkeavuutena.
1885
Richard von Krafft-Ebingin Psychopatia Sexualis ilmestyy. Krafft-Ebing määrittää siinä ensimmäisenä sadismin ja masokismin käsitteet, ”julmuuden” kautta ja hyvin kliiniseen, syyllistävään sävyyn. Näistä jälkimmäiselle hän antaa nimen vastaavista taipumuksista(an) kirjoittaneen Leopold von Sacher-Masochin mukaan. Sacher-Masoch, joka on vielä elossa ja varsin arvostettu kirjailija, loukkaantuu pahasti siitä, että hänen sukunimensä päätyy tautiluokitukseksi. Vaikka Krafft-Ebingin sävy on patologisoiva, hän myös toteaa, että sadismin juuret ovat näkyvissä myös normaalissa seksuaalisessa kanssakäymisessä mm. kynsimisen, painin ja puremien muodossa. Samoin hän noteeraa fantasioiden merkityksen masokistien nautinnossa.
1903
Havelock Ellis vaatii luopumista ”julmuudesta” määrittävänä tekijänä ja siirtymistä kipukeskeiseen malliin. Ellis ottaa aktiivikäyttöön ”algolagnian” (seksuaalisen kivusta nauttimisen) käsitteen, jonka Albert von Schenk-Notzing loi 1895. Ellisin mukaan keskeinen syy algolagnialle on rakkaudessa: kaikki kipu ei tuota nautintoa kummallekaan osapuolelle, vaan nautinnolliseen kipuun tarvitaan oikeat olosuhteet. Hän kuitenkin pitää alistuvaa osallista passiivisena, vaikkakin vapaaehtoisena, uhrina eikä myöskään hahmota, että S/M saattaa ulottua myös kivun ulkopuolelle.
1905
Sigmund Freud toteaa sadismin ja masokismin edustavan saman impulssin eri puolia ja esiintyvän usein samoissa yksilöissä yhtä aikaa. Hän määrittää masokismin yksilön itseensä kohdistamana sadistisena tarpeena. Sadismi on siis aktiivista ja masokismi passiivista algolagniaa. Freud antaa ilmiölle kattotermiksi nimen ”sadomasokismi” kuitenkin vasta 1938.
Freudin myötä suhtautuminen sadomasokismiin sairautena valtaa lopullisesti asemansa ainoana tutkimuslähtökohtana, joka sitten pitää asemansa seuraavien vuosikymmenten ajan. Freudista lähtien tutkijoita on kiinnostanut lähes poikkeuksetta paljon enemmän masokismi kuin sadismi, joista jälkimmäinen on ollut helpompi myös selittää pois pelkkänä haluna satuttaa muita. Tilannetta ei lainkaan helpota se, että 1970-luvulle asti suurin osa aineistoista kerätään haastattelemalla mielenterveyspotilaita.
1920/30/40-luku
Eurooppalaisen seksologian perusteita on luotu 1800-luvun lopusta lähtien. Tutkijoista hyvin suuri osa oli juutalaisia, minkä seurauksena natsit leimaavat koko tieteenalan haitalliseksi ja hävittävät suuren osan tutkimustuloksista valtaamiltaan alueilta.
1929
Hamiltonin tutkimus 100 miehestä ja 100 naisesta, joista 55 pariskuntia. Miehistä 51% ja naisista 32% muisti saaneensa nautintoa kivun aiheuttamisesta ihmiselle tai eläimelle, noin kaksi kolmannesta näistä koki yhä vastaavaa tunnetta. 28% miehistä ja 29% naisista muisti saaneensa nautintoa itselleen aiheutetusta kivusta sekä 20% miehistä ja 27% naisista koki yhä vastaavaa. Hamilton, samoin kuin useimmat muutkin sadismia myöhemmin tutkineet, ei tee eroa hyväksikäyttävän sadismin ja sadomasokistiseen elämäntapaan kuuluvan pohjimmiltaan tasa-arvoisen kivun tuottamisesta nauttimisen välillä.
Ennen Kinseyn ensimmäistä raporttia ihmisen seksuaalisuudesta (1948) julkaistaan vain 19 kyselytutkimusta seksuaalikäyttäytymisestä; Hamiltonin on niistä ainoa, joka millään tavoin käsittelee sadomasokismiin liittyviä alueita.
1953
Kinseyn raportin toisessa osassa todetaan että 24% haastatelluista miehistä ja 12% naisista reagoi ainakin jossakin määrin eroottisesti sadomasokistisiin tarinoihin. 50% miehistä ja 54% naisista ilmoitti ainakin jonkinlaisia eroottisia tuntemuksia purruksi tulemisesta. Tulos jäi silti pitkälti huomioimatta, sillä kirjan pääteesi (”lähes kaikilla naisillakin on seksuaalisia haluja”) herätti niin paljon paheksuntaa, etteivät sivulöydökset kiinnostaneet juuri ketään.
1967
Esipuheessaan Sacher-Masochin kirjaan Venus Turkiksissa ranskalainen filosofi Gilles Deleuze esittää, että masokismissa on kyse ristiriidasta halun ja nautinnon välillä. Hänen mukaansa alistuja pyrkii sopimuksen avulla tuottamaan itselleen maksimiin viedyn nautinnon haluamisen kokemuksen ilman nautinnon toteutumista, pakottamalla hallitsevan osapuolen tunteettomaksi välineekseen. Hallitseva henkilö puolestaan saisi nautintonsa vallasta, ja näin ollen molempien tarpeet tosiasiassa nousevat aivan eri impulsseista eikä niillä ole Deleuzen mukaan todellisuudessa mitään tekemistä keskenään.
1969
Paul H. Gebhard julkaisee lyhyen artikkelin Fetishism and Sadomasochism. Gebhardin mukaan sadomasokismi voidaan määritellä ”seksuaalisen nautinnon saamisena fyysisen tai henkisen kivun vastaanottamisesta tai tuottamisesta”. Se on yhtä aikaa luonnollinen taipumus, jota esiintyy muillakin lajeilla ja hyvin kehittynyt seksuaalisuuden muoto. Gebhard erottaa algolagnian ja sadomasokismin: ensimmäistä (”tiedostamatonta sadomasokismia”) voi olla muutenkin, mutta varsinainen sadomasokismi elämäntapana vaatii syntyäkseen riittävän kehittyneen, symboleja täynnä olevan elinympäristön, jossa on voimakkaat valtasuhteet sekä riittävän seksuaalisen frustraation. ”One never hears of an aged Polynesian having to be flogged to obtain an erection…” Lähtökohtana on ajatus siitä, että tarkoistakaan tapauskertomuksista ei saa tehdä aiemmin suosittuja yleistyksiä vaan syitä on etsittävä muualta. ”[I]ndividualistic explanations do not suffice for the phenomenon as a whole. After all, the supply of English headmasters and Austrian girl friends is limited.” Gebhardin tekstin suurin ansio on, että sen seurauksena siirrytään tutkimaan sadomasokismia myös sosiaalisena ilmiönä eikä pelkkänä mielenterveysongelmana.
1972-1976
Hariton tutkii 141 naisen avioyhdynnän aikaisia fantasioita. Erityyppisiä alistumisfantasioita esiintyi 19-49%:lla haastatelluista, ja niitä oli usein toistuvasti 2-14%:lla. Kaksi vuotta myöhemmin Stein tarkkaili prostituoitujen, joista kukaan ei ollut ns. ammattidomina eikä mainostanut alistuspalveluita, miesasiakkaita. Näistä 13% silti osti heiltä nimenomaan orjuuttamista. Huntin kyselyssä (otos 2026 ihmistä) samana vuonna n. 5% miehistä ja 2% naisista kertoi saaneensa nautintoa kivun tuottamisesta, ja suunnilleen samat määrät – mutta päinvastaisina! – saaneensa nautintoa kivun vastaanottamisesta. Playboyn teettämässä ulkopuolisessa tutkimuksessa (3700 satunnaista osallistujaa) noin 12% naisista ja 18% miehistä osoittaa vähintäänkin kiinnostusta sadomasokismiksi laskettaviin asioihin.
Samoihin aikoihin markkinoille alkoi ilmestyä huomattava määrä feministisiä tekstejä, joissa sadomasokismi todettiin yksinomaan miesten fantasiaksi ja ettei lesbo-sadomasokismia voisi olla olemassa. Ajatus jäi vahvasti eloon S/M-kritiikkiin ja vaikuttaa yhä. Näin siitäkin huolimatta, että jo vuosikymmenen lopulla USAssa oli useita yksinomaan naisille tarkoitettuja aktiivisia BDSM-yhdistyksiä.
1977
Andreas Spengler saa kyselytutkimuksessa vastaukset 245 länsisaksalaiselta sadomasokistimieheltä, jotka jakautuvat sukupuoliselta suuntautumiseltaan suunnilleen tasan. Heistä suurin osa ei ole kertonut partnerilleen suuntautumisestaan, ja silti n. 40% heistä on ollut S/M-suhteessa viimeisen vuoden kuluessa. Vastaajista 16% haluaisi harjoittaa pelkkää S/M-seksiä, 65% vähintään yhtä paljon sitä kuin vaniljaseksiäkin ja 15% voi saada orgasmin ainoastaan S/M-seksin kautta. Spenglerin tutkimuskohteena olevissa piireissä ei ole juurikaan naisia, mistä hän päättelee että S/M-seksi ei todennäköisesti kiinnosta naisia juuri lainkaan pois lukien prostituoidut, joille se on tulonlähde.
Samana vuonna ilmestyy sattumalta myös toinen kyselytutkimus: Moser ja Levitt saavat vastauksia 178 mieheltä ja 47 naiselta, ja muodostavat näiden mieltymyksistä taulukon, tyyliin ”piiskaus kämmenellä: kokeillut 81,9%, kokeillut ja pitänyt 66,1%”. Kiinnostavimpia tuloksia on myös runsaasti mukana: mm. 5,8% toivoo että ei olisi taipumuksiltaan sadomasokisti, 58,5% sanoo S/M-seksin olevan tavallista seksiä nautinnollisempaa ja 36,8% että se on yhtä nautinnollista. Tämä siis jättää huomattavan prosentin aktiivisia S/M-harrastajia, joille sadomasokistinen seksi on tosiasiassa epätyydyttävämpää kuin vanilja! Yli 30% tarvitsi sadomasokismia tullakseen kunnolla tyydytetyiksi. Vastaajista 85,6% on sitä mieltä, että kukaan ei arkielämässä voisi arvata heillä olevan sadomasokistisia taipumuksia; naisista selvästi suurempi osa kuin miehistä, mutta silti vain vähemmistö, arveli että heistä näkee asian päällepäin.
Tutkimukset myös osoittivat, että vain noin 8% miesvastaajista ilmoitti olevansa vain dominoivia, ja suunnilleen sama prosentti olevansa vain alistuvia. Kaikki loput switchasivat ainakin jossakin määrin, mutta heistäkin noin puolet oli vahvasti kallellaan jompaankumpaan suuntaan. (Naisia oli liian vähän luotettavan prosentin laskemiseen, mutta tulos oli suunnilleen sama.) Yli vastaajista 30% oli sitä mieltä, että turvallisella sadomasokismilla on huomattava riski kehittyä vaarallisiin seksuaalikäyttäytymisen muotoihin.
Sekä Spenglerin että Moserin ja Levittin mukaan tutkimusten tyypillinen sadomasokisti oli keskimäärin noin 39-vuotias, hiukan tavanomaista korkeammin koulutettu ja yleistä keskiarvoa jonkin verran parempituloisempi. He kuitenkin suoraan myönsivät, että kyselyn luonne on todennäköisesti lisännyt korkeasti koulutettujen osuutta vastaajista ja sen myötä myöskin tulotasoa.
1980-luku
AIDS-kauden myötä monet otollisimmista kohdepaikoista ja -yhteisöistä kuihtuvat pois, erityisesti homojen S/M-kulttuuri muuttuu. 1984 Weinberg, Williams ja Moser määrittelevät viisi sadomasokistisen käyttäytymisen tyypillistä piirrettä: ”The appearance of dominance and submission, role-playing, consensuality, sexual context, and mutual definitions”. Sanojen takana on käytännössä kuvaus vapaaehtoisesti toteutettavasta seksuaalisesta tilanteesta, jossa on fiktiivinen valtasuhde johon kuuluvat liioitellut rooliodotukset ja jonka pääpiirteistä on yhteisymmärrys osallisten välillä.
Vuonna 1985 ilmestyy ensimmäinen kunnollinen tutkimus myös naisista BDSM-skenessä: Breslow, Evans ja Langley saavat 182 vastausta kyselyynsä, ja joukossa on 52 naista. Tuloksissa näkyi mm. se, että 75% miehistä kertoessa puolisonsa tietävän taipumuksistaan naisista vastaavaa ilmoitti 97,4%. Ensikosketuksen sadomasokismiin oli pornografiaa lukemalla saanut molemmista vain noin viidennes. Miehistä 63,9% ja naisista 20,6% sanoi olleensa kiinnostunut S/M:stä jo lapsena, toisen ihmisen tutustuttamana sen oli löytänyt miehistä reilut 8%, naisista 61,8%. Syitä eroille ei kuitenkaan selvinnyt. Mitään oleellista eroa tavoissa osallistua S/M-skeneen ei sukupuolten välillä löytynyt sen jälkeen kun henkilö oli ainakin jossakin määrin hyväksynyt taipumuksensa, mutta naisilla oli ollut selvästi enemmän eri partnereita edellisen vuoden aikana. Molempien sukupuolten jakauma D/s-skaalalla oli suhteellisen sama, vaikka miehiä olikin hieman enemmän molemmissa ääripäissä.
1990-2007
Keskeiset kattavammat S/M-tutkimuskirjat ilmaantuvat markkinoille 1996: Thomas S. Weinbergin toimittama S/M – Studies in Dominance and Submission ja Charles Moserin & JJ Madesonin kirjoittama Bound to be Free: The SM Experience, joista molemmat ovat olleet tämän(kin) artikkelin tärkeinä lähteinä.
Vuosituhannen vaihteen kieppeillä alkaa myös ilmestyä analyysia siitä, miten sadomasokismin ilmiöitä ja symboleja näkyy kasvavissa määrin valtakulttuurissa. Oma täysin subjektiivinen valintani niistä parhaaksi on vuonna 2000 ilmestynyt Carol Siegelin New Millennial Sexstyles. Nykyään ilmiö luetaan Suomessa osaksi yhteiskunnan pornoistumisen käsitettä, eikä sitä yleensä eritellä omaksi osa-alueekseen.
Nykytilanne
(Toimituksen huomatus: Tämä siis kirjoittajan näkemys vuonna 2007)
Tiivistetysti voi todeta, että vallalla on nykyisin kaksi keskenään ristiriitaista linjaa. Toinen lähtee ”poikkeavuuden” käsitteestä ja näkee kaikki BDSM-alueen ilmiöt osana samaa sairausjatkumoa. Mallin edustajia löytyy niin uskonnollis-eettisistä, lääketieteellisistä kuin lesbofeministisistäkin suunnista ja teksteistä, jotka eivät muilta osin ole lainkaan yhteensopivia. Toinen tekee selkeän erottelun BDSM-elämäntavan, parafiliamuotoisen sadismin ja/tai masokismin ja sadistisen persoonallisuushäiriön välillä. Tähän laajemmin suhtautuvaan näkemykseen kuuluu usein oleellisena myös oletus siitä, että sadomasokistisista impulsseista tulee mielenterveysongelmia vasta kun ne yhdistyvät johonkin persoonallisuushäiriöön.
Jos tilastot ja määritelmät eivät viehätä, kiinnostavin aineisto alalta löytyy usein varsinaisten tutkimusten ulkopuolelta. Esimerkiksi Thomas A. Sebeok omistaa yhden kokonaisen luvun kirjastaan Signs: An Introduction to Semiotics (1994/2001) sille, miten BDSM- ja fetissi-ihmiset uudelleenmäärittelevät muuten tavanomaisten esineiden merkityksiä seksuaalisiksi omien tarpeidensa ja taipumustensa kautta. Ja Philip Millerin ja Molly Devonin käytännön opusta Screw the Roses, Send Me the Thorns tuppaavat tutkijatkin toistuvasti lainaavan luotettavana lähteenä. Se on myös minun ostoslistallani heti seuraavana jonossa.
Kirjoittajan oma kommentti vuotta myöhemmin:
24-03-2008 16:38
Täydennys: Viime vuodet ovat lisäksi tuoneet alalle nipun hyviä uusia tutkimuksia, joista useat ovat kotimaista jälkeä. Mm. aineistonaan MSC Finlandia ja Kinky Clubia käyttänyt Åbo Akademin (enimmäkseen) tutkijaryhmä Nordling, Sandnabba, Santtila & Alison ovat tuottaneet 1990-luvun lopulta nykyhetkeen joukon kyselytutkimuksia Suomen SM-skene(i)stä ja aktiivisina olevista ihmisistä.
Ajankohtaisimmasta SM-tutkimuksesta kiinnostuneita suosittelen tutustumaan kirjaan “Sadomasochism: Powerful Pleasures” (2006) josta löytyy runsaasti lisää aiheesta.
Kirjoittanut Jiituomas
Kirjoittajan toinen kommentti muutama kuukausi edellisen jälkeen:
13-06-2008 12:09
Lisäksi listalta on minulta näköjään jäänyt noteeraamatta Geoff Mainsin mainio osallistuva tutkimus Kalifornian nahka/SM-homokulttuurista, “Urban Aboriginals: A Celebration of Leathersexuality” (1984) joka, vaikka onkin osalta biokemiallisia selityksiään ehkä vanhentunut, on etnografisena SM-tutkimuksena yhä erinomainen. Ja erittäin tyylikkäästi ja nautittavasti kirjoitettu.
Voit kommentoida tätä artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Sinua pyydetään antamaan nimimerkki ja sähköpostiosoite. Sähköpostiosoitetta ei julkaista muille lukijoille. Antamasi nimimerkki julkaistaan. Kaikki kommentit moderoidaan ennen julkaisua.