Suomalainen kinkyskene on jo pitemmän aikaa repeillyt liitoksissaan. 20 vuotta vanhat toimintamallit eivät enää päde #metoon jälkeisessä maailmassa, ja toimijakentän hajanaisuus kostautuu kunkin tahon reagoidessa yhteiskunnallisiin muutoksiin kuka mitenkin. Ovet paukkuvat kun ihmisiä eroaa ja erotetaan yhdistyksistä ja yhteisöistä historiallisella tempolla. Monet kokevat ilmapiirin vihamieliseksi ja olonsa turvattomaksi, kun kiusaaminen, häirintä ja jopa suoranainen seksuaalinen väkivalta ovat tapetilla, mutta käytännön konstit vähissä. Mitä millekään muka voidaan tehdä ja kenen pitäisi toimeen tarttua?
Avainasemassa ovat ne harvat järjestäytyneet toimijat, joita meillä on: yhdistykset ja verkkoyhteisöt. Ikävä kyllä monet niistä eivät tällä hetkellä näytä nauttivan kummoistakaan luottamusta, vaan yhä useammat joko vetäytyvät taka-alalle tai pesevät kokonaan kätensä niiden toiminnasta erinäisten epäkohtien vuoksi.
Moni pitää visusti suunsa kiinni kinkyfoorumeilla, ja tyytyy maalittamisen pelossa seuraamaan keskustelua ulkopuolelta. Yhdessä hallituksessa istuu yhä henkilö, jonka kerrotaan käyttäneen jäsenrekisterin luottamuksellisia tietoja omiin tarkoituksiinsa, toisaalla taas hallituksen jäsenten on puhuttu jo vuosia kiusanneen ihmisiä porukasta pois. Onpa todettu yhdistyksen riveissä esiintyneen jopa suoraa uhkailua toisten henkilöllisyyden paljastamisesta. Näitä tarinoita riittää.
Loppujen lopuksi on muiden kuin asianomaisten kannalta samantekevää, pitävätkö nämä puheet paikkaansa vai eivät. Merkityksellistä on se, miten yhdistykset ovat toimineet ongelmatilanteissa. Vastaus on karu: eivätpä ulkoapäin nähden juuri mitenkään. Asiat on käsitelty suljetuin ovin ja lakaistu hommat vihellellen maton alle.
Kun tällaisia tarinoita kerrotaan, ne leviävät kulovalkean lailla. Jos asiasta ei anneta yhdistyksen puolelta minkäänlaista informaatiota, päällimmäinen mielikuva on, että asiassa on kuin onkin ollut koira haudattuna. Miksi muuten siitä ei olisi voitu tiedottaa? Sanomattakin selvää, ettei tämä lisää turvallisuuden tunnetta ja luottamusta, vaikka mitään vilunkia ei välttämättä todellisuudessa olisi edes tapahtunut.
Jo ennen kuin kylillä ruvetaan puhumaan, yhdistysten tulisi selkeästi viestiä millaisiin arvoihin sen toiminta perustuu, millaista toimintaa se ei hyväksy ja miten rikkomuksiin tarvittaessa tartutaan. Kun supinaa sitten alkaa kuulua, on toimittava välittömästi: hallituksen tietoon on tullut tällainen homma, otamme sen vakavasti ja palaamme asiaan. Asia selvitetään ennalta sovitulla ja julkituodulla sapluunalla, minkä jälkeen siitä tehdään julkinen tiedote. Tällainen tapaus oli, näin sen selvittämiseksi on menetelty ja seuraavalla tavalla toimitaan jatkossa.
Parasta tietysti olisi, ettei turvattomuutta herättäviä signaaleja tarvitsisi poimia puskaradiosta. Tätä voidaan merkittävästi edistää tarjoamalla yhdistyksen puolesta matalalla kynnyksellä lähestyttävä taho, jonka puoleen voi kääntyä koettuaan tai epäillessään kaltoinkohtelua. Jokaisen kinky-yhdistyksen tulisikin nimetä Häkin esimerkkiä seuraten joukostaan häirintäyhdyshenkilö. Tämän ei tule olla jäsenetu, vaan tuki jota tarjotaan aivan jokaiselle kinkylle tarpeen vaatiessa.
Keskeinen ongelma monessa kotimaisessa kinky-yhdistyksessä lienee, ettei niiden ydintoimintaa ole selkeästi sanoitettu. Kaikkien yhdistysten sisälläkään ei tunnu olevan ollenkaan selvä peli, minkä takia ja keitä varten yhdistys on itse asiassa olemassa ja miten näitä tavoitteita pyritään käytännössä toteuttamaan. Mitkä ovat ne perusarvot joiden pohjalta toimitaan? Näiden perusarvojen uskoisi olevan hyvin pitkälti linjassa keskenään kautta maan, joten olisi upeaa, mikäli voitaisiin vetää yhtä köyttä turvallisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.
Yksi konkreettinen lähestymistapa olisi perustaa työryhmä, johon kutsuttaisiin edustaja jokaisesta kinky-yhdistyksestä. BDSM-baarin edustaja olisi varmasti paikallaan sekin, sillä baarin rooli suomalaisessa kinky-yhteisössä on sanalla sanoen massiivinen. Tämä työryhmä voisi laatia yhteiset pelisäännöt turvallisen osallisuuden takaamiseksi, kattaen kaikki mahdollisten väärinkäytösten paikat yksityisyydensuojasta kiusaamisen kitkemiseen ja koskemattomuuteen.* Sääntöjen rikkomista epäiltäessä toimeen tarttuisi ensisijaisesti paikallinen ja/tai asiaan liittyvä kinky-yhdistys, mutta tarvittaessa turvallisuustyöryhmä voisi puuttua, mikäli esimerkiksi koetaan ettei kyseinen yhdistys pysty menettelemään asiassa puolueettomasti.
Juttuhan on niin, että kirjoittamattomia sääntöjä on pirun hankala soveltaa. Monen yhdistyksen säännöissä kerrotaan ainoastaan yhdistystoiminnan byrokratiasta, eikä tartuta ollenkaan siihen, millainen käyttäytyminen on sallittua ja mihin puolestaan puututaan, saati mitkä ovat tarvittaessa puuttumisen tavat. Puhutaan ennemmin etiketistä tai periaatteista kuin jämptisti säännöistä, ja usein liittyen ainoastaan organisoituihin tapahtumiin.
Tosiasiassa niin yhdistyksillä kuin erilaisilla keskustelualustoillakin on kaikki valta kieltäytyä hyväksymästä toksista käytöstä kaikissa yhteyksissä. Sananvapauskaan ei kata häirintää, ahdistelua eikä tahallista kiusaamista. Voidaan ja aivan absoluuttisesti pitäisi kaikissa kinky-yhteyksissä sanoittaa kielletyksi sellaiset asiat kuten kinksheimaus, seksismi, rasismi, vihapuhe, syrjintä, tois(t)en sukupuoli- tai seksuaali-identiteetin kyseenalaistaminen ja/tai kritisointi, sekä toisen kokemuksen mitätöinti ja vähätteleminen. Sanomattakin selvää, että sääntöihin tulee kirjata myös potentiaaliset lainvastaisuudet, kuten seksuaali- ja väkivaltarikokset sekä toisten henkilötietojen ja yksityisasioiden levittäminen.
Näiden sääntöjen ja toimintamallien tarkoituksena ei olisi rakentaa tuomioistuinta ja määrittää saati kuuluttaa kuka on syyllinen, vaan yksinkertaisesti selvittää ikävät tilanteet parhaalla mahdollisella tavalla jokaisen turvallisuudentunteen kannalta. Rangaistusten jakamisen sijaan on hedelmällisempää keskittyä seuraamuksiin. Mitä voidaan tehdä, jotta tapahtuneen tiimoilta kukaan ei joutuisi jatkossa tuntemaan oloaan uhatuksi?
Koska kinkyt ovat levällään pitkin maata, netin keskustelualustoilla on korostunut merkitys kinkyjen keskinäisessä kanssakäymisessä. Valitettavasti tulehtunut ilmapiiiri on näkynyt myös niissä, mutta sen ei tarvitse enää hetkeäkään olla niin.
Puuttuminen yhden tai useamman henkilön hyökkäyksiin tiettyä käyttäjää tai ihmisryhmää kohtaan on hyvin yksinkertaista: ne tarvitsee vain tykkänään torpata. Kukaan ei häviä siinä yhtään mitään. Keskustelun johdattelu harhateille on sekin helppo katkaista, jottei yhdestä asiasta keskustelua tahallisesti tahi tahattomasti häirittäisi. Jos keskustelu uhkaa mennä ongelmallisella tavalla sivuraiteille, asiaankuulumattomuudet voi yksinkertaisesti ohjata toisaalle. Esimerkiksi kun keskustellaan hyväksikäytön ennaltaehkäisystä ja homma menee todistustaakan aggressiiviseen jankuttamiseen, tehdään todistustaakalle oma ketju ja siirretään sitä koskevat viestit sinne. Näin tästäkin tärkeästä asiasta saavat halukkaat keskustella kaikessa rauhassa, häiritsemättä vastaavasti niiden rauhaa joille alkuperäinen aihe on ehkä kovastikin kipeällä tavalla tärkeä.
Kenenkään kokemuksen vähättelyä ei sitäkään tarvitse sietää ollenkaan. On ihan ok puuttua aivopieruihin, joissa lausuja esittää näkemyksensä kohteesta ja tämän kokemuksesta olevan validimpi kuin kohteen itsensä. Tällainen mitätöinti kun on paitsi äärimmäisen loukkaavaa, myös messevä yhteiskunnallinen epäkohta – netissä aivan yhtä lailla kuin lihalla ja verellä kohdattaessa. Kumpaankin puuttuminen on ainoa eettisesti kestävä toimintatapa. Huolimatta siitä, miten syvillä railoilla kinkyskene tällä hetkellä on, ei yksinkertaisesti ole oikein seistä tumput suorina vieressä. Nyt ollaan siinä pisteessä, että asioiden on aivan pakko muuttua, ja jos säröjen annetaan juosta hallitsemattomasti, on turha voivotella lopputulosta ja väistää vastuutaan.
Ensisijaista tulisi aina ja kaikkialla olla, että toimintaan osallistuminen koetaan turvalliseksi – olipa kyse sitten nettikeskustelusta, miiteistä, bileistä tai yhdistystoiminnasta. Myös yksityisesti kinkyillessä pitäisi voida luottaa siihen, että tarpeen tullen yhteisö tukee ja auttaa eteenpäin, eikä lyö lyötyä.
Tai käännä katsettaan toisaalle.
* Tuntematon maa on niin ikään osa kotimaisten kinkytoimijoiden kenttää, ja ottaakin asiakseen selvittää mahdollisuuksia turvallisuustyöryhmän perustamiselle. Mitä sanotte, tehtäisiinkö tämä? Yhdessä.
****
Voit kommentoida tätä kolumnia alla olevan lomakkeen avulla. Sinua pyydetään antamaan nimimerkki ja sähköpostiosoite. Sähköpostiosoitetta ei julkaista muille lukijoille. Antamasi nimimerkki julkaistaan. Kaikki kommentit moderoidaan ennen julkaisua.
Hieno kirjoitus, Merita. Olen aivan samaa mieltä kanssasi.
Itse tutustuin suomalaiseen kinky-yhteisöön ihan vasta muutama vuosi sitten, ja vastaan vyöryvä nokittelu ja vihamielisyys kävi nopeasti niin raskaaksi, että en jaksanut enää vaivautua. Koen, että minulla olisi paljon tarjottavaa ja intoa toimia näiden asioiden parissa, mutta laitan aina ja poikkeuksetta etusijalle omani ja lähipiirini hyvinvoinnin. Jankuttava, aggressiivinen keskustelukulttuuri, sheimaaminen, syrjintä ja vihapuhe eivät kuulu siihen.
Parhaimmillaan yhteisöllä olisi potentiaalia olla voimauttava, tiedon etsintään, itsenäiseen ajatteluun kannustava pohja seksuaalisuuteen liittyvän harrastuneisuuden toteuttamiseksi, mutta se vaatisi järjestelmällistä irtisanoutumista vallitsevista toimintatavoista.
Seksuaalisuus ja sukupuolikokemus on ihmiselämän osa-alueina niin henkilökohtaisia ja herkkiä, että niistä keskustellessa pitäisi osata soveltaa empatiaa aivan erityisellä huolella. Makkariroolia ei tarvitse vetää tavallisessa keskustelussa, ystävälliset sanat ei murenna kenenkään arvovaltaa. Eikös se ollut vielä niinkin, että mitä tahansa sai sittenkin sanoa, kunhan sen sanoo toista kunnioittavasti.
Hei,
Kiitos kommentistasi.
Taivaanrannassa näkyy kuitenkin valoa. Kinky-osakulttuurissa on käynnissä samanlaista liikehdintää kuin ympäröivässä yhteiskunnassa. Uusi sukupolvi nousee ja korvaa pikkuhiljaa – viimeisten kahdenkymmen vuoden ajan asioihin vaikuttaneet – kolmannen aallon kinkyt. Toivottavasti neljännen aallon kinkykulttuuri on parempi ja hyväksyvämpi kuin edeltäjänsä.
Me kaikki voimme vaikuttaa asiaan. Rohkaisinkin muutosta kaipaavia menemään rohkeasti mukaan yhteisön instansseihin, yhdistyksiin ja erilaisiin yhteisöihin. Muutos tarvitsee tekijänsä.
terkuin,
Kalle “Jalo” Saarinen