| Tuntematon Maa -nettilehti |
| Kirjoittanut JaloHurmuri (Publisher) | |
| 08.04.2007 | |
|
Tuntematon Maa -nettilehti BDSM ja fetisismi edustavat asiaan perehtymättömille vierasta kulttuuria, tuntematonta maata - elämänaluetta, joka tiedon puutteen tähden on valitettavan monien mielissä epäilyttävä, outo ja ahdistava. Meille, asialle omistautuneille, tämä elämäntapa on kartoittamaton, mittaamaton uusien elämysten lähde. Tuntematon Maa haluaa toimia maanlaajuisesti. Nettilehden tekemiseen on tähän mennessä aktiivisesti osallistunut ihmisiä pääkaupunkiseudulta, Pirkanmaalta, Kymenlaaksosta, Varsinais-Suomesta, Pohjanmaalta ja Satakunnasta, emmekä ole lopettaneet rekrytointia. Tuntematon Maa haluaa edistää muiden tähän aihepiiriin liittyvien sivustojen näkyvyyttä ja toimia risteyksenä, jonka viitoituksen avulla itse kukin voi löytää itseään parhaiten puhuttelevaa materiaalia. Tuntematon Maa - Portaali Tuntematon Maa on osa visiota. Haavetta valtakunnasta, jonka jokaisessa niemennotkossa ja saarelmassa on oma aktiivinen ja onnellinen kinky-yhteisönsä. Maasta jossa on enemmä fettareita ja fetish- tapahtumia kuin järviä ja koivunlehtiä. Tuntematon Maa on paitsi netti-lehti, jonka välityksellä sinä saat omat hengentuotteesi esiin, myös portaali joka tarjoaa näkyvyyttä ja majapaikan uusille hankkeille. Jos sinulla tai porukallasi on Fetish-osakultuuriin liittyvä projekti: leffafestari, taidenäyttely, klubi-ilta tms olet tervetullut vieraaksi Tuntemattoman Maahan. Jos olet perustamassa uutta SM-Fetish kerhoa Kallioon, Keravalle tai vaikkapa Juupajoelle Tuntematon Maa tarjoaa sinulle levytilaa ja näkyvyyttä. Näin Tuntematon Maa palvelee: Annamme hankkenne käyttöön hieman levytilaa, joille voitte itse rakentaa oman sivustonne. Mikäli sivuston rakentaminen on teille ylivoimaista autamme teitä löytämään avuksenne innokkaan suunnittelijan. Te vastaatte itse sivuston sisällöstä ja ylläpidosta. Sivustonne osoitteeksi tulee www.tuntematonmaa.net/meidänsivut ja hankkeenne pääsee etusivullemme. Ja mikä parasta tämä palvelu on täysin maksutonta. Yhteydenotot palaute-linkin kautta. Toimituksen jäsenet PikkuMy - toimituksen sisältövastaava Cintamani - toimituksen jäsen, kirjoittaa satunnaisesti asiaa tai asian vierestä |
|
| Viimeksi päivitetty ( 19.01.2009 ) |
Info