Ulos kaapista, kinkyt!
Kirjoittanut Cintamani   
09.09.2009

Filosofi ja seksuaalietiikan tutkija Tommi Paalanen rohkaisee kinkyjä astumaan ulos kaapista niin kuin homoseksuaalit 1900-luvun loppupuolella tekivät.

"Homoudesta on tullut valtavirtamediassa myönteinen ja hyväksytty asia, vaikka se vielä muutama kymmenen vuotta sitten oli monessa maassa rikos. Näen vahvan analogian kinky- ja homokulttuurien välillä. Kyseessä on sama taistelu vapaudesta", Paalanen perustelee kantaansa.

Kaapista ulos tuleminen ja homouden sitä kautta arkisemmaksi ja tunnetummaksi tekeminen olivat keskeinen osa homokulttuurin kehitystä.

"Kinkyjä on varmasti enemmän kuin homoja. Sitä paitsi konservatiivisten uskonnollisten ryhmien vastustus tuskin on yhtä kova kinkyyden kuin homoseksuaalisuuden kohdalla", Paalanen muistuttaa.

Kysymys BDSM-toimijoiden politisoitumisen ja julkisen esillä olemisen tarpeesta nostettiin esiin Tampere Fetish Factoryn osana järjestetyssä seminaarissa elokuun viimeisenä viikonloppuna. Seminaarin yhteisessä keskustelussa pohdittiin mm. sitä, onko Suomessa tarvetta etujärjestölle, joka ajaisi kinkyjen oikeuksia ja pyrkisi vaikuttamaan yleiseen asenneilmastoon.

Seminaarin muita teemoja olivat esimerkiksi sadomasokistiksi oppiminen sekä extreme-porno ja lainsäädännön ongelmat. Kolme tuntia kestänyt tapahtuma keräsi Tampereelle yhteensä noin 60 osallistujaa viettämään lauantai-iltapäivää alustusten ja keskustelun merkeissä.

Seminaarissa tutkimustaan esitellyt Tampereen yliopiston tutkija J. Tuomas Harviainen myöntää, että poliittiselle aktivoitumiselle on tarvetta. Kinkyskene koostuu kuitenkin Harviaisen mukaan niin heterogeenisista alaryhmistä, että yhden kattojärjestön olisi käytännössä vaikeaa edustaa niitä kaikkia ajautumatta sisäisiin ristitiitoihin.

"Tärkeämpää on, että yksittäisiin tilanteisiin pystytään reagoimaan ja vastaamaan yhteisöllisesti niin, että kinkyharrastajien näkökulma tulee myönteisessä mielessä esille", visioi Harviainen.

"Toisaalta voisi olla hyvä jos olisi olemassa BDSM-asioita tunteva toimija, joka ei ole profiloitunut bileiden järjestämiseen. Bileet ja politiikka voitaisiin pitää tavallaan erossa toisistaan", pohtii Paalanen.

Laajemman tason poliittiseksi avaukseksi sopisi Paalasen mielestä arvoliberaalin puolueen perustaminen. Puolueelle, jonka ohjelma perustuisi yksilön vapauden sekä erilaisten arvojen ja elämänkäsitysten puolustamiseen, voisivat hyvinkin eri tavalla orientoituneet ihmiset antaa kannatuksensa.

Kriittisessä yleisöpuheenvuorossa huomautettiin, ettei kinkyskene tue kaapista ulos tulemista.

"Meillä on bileissä ihmisillä salaperäiset nikit. Ensin tiedotamme bileistä julkisesti, mutta sitten kuitenkin viestimme dresscoden kautta, ettei tilaisuus ole avoin kelle tahansa. Ja kun toimittaja ottaa yhteyttä tehdäkseen bileistä jutun, mietimme, suostuuko kukaan menemään omalla nimellään julkisuuteen. Tässä on sisäistä ristiriitaa."

Harviainen myöntää, ettei skene tue kaapista ulos tulemista. Toisaalta on myös tärkeää suojella ihmisten yksityisyyttä. "On sellaisiakin esimerkkejä, että joku on tullut innoissaan julkisuuteen oman kinkyytensä kanssa ja vetänyt samalla mukanaan useita ihmisiä, jotka eivät olisi vielä olleet valmiita julkiseen ulostuloon", muistuttaa Harviainen.

"Toki suosittujen julkkisten ulostulo voisi luoda laajempaakin myönteistä julkisuutta", Harviainen myöntää.

"Toivotan kaikille kinkyille rohkeutta kaapista ulos tulemiseen", tiivisti Paalanen seminaarin lopuksi.




Kommentoi ensimmäisenä

Kirjoita kommentti
  • Ole hyvä ja pidä viestin aihe sopivana artikkeliin.
  • Asiattomat viestit tullaan poistamaan.
  • Älä käytä aineistoa lisänä sivuillasi. Materiaali tullaan siirtämään tarvittaessa.
  • Päivittämällä/Refresh selaimen saat uuden turvakoodin näkyviin, jonka kirjoitettua voit taas painaa Lähetä nappia.
  • Huomio että edellä oleva toimenpide tarvitsee tehdä vain jos kirjoitit väärän turvakoodin.
Nimi:
Kommentti:



Koodi:* Code

Powered by AkoComment Tweaked Special Edition v.1.4.6
AkoComment © Copyright 2004 by Arthur Konze - www.mamboportal.com
All right reserved

Viimeksi päivitetty ( 11.09.2009 )
 
Seuraava >