The Duke of Burgundy on romanttinen draama, joka kertoo kahden hyönteistutkijan, Evelynin ja Cynthian, kinkystä parisuhteesta. Tämän enempää pätkästä ei voikaan sanoa ilman lieviä spoilereita.
Ohjaaja Peter Stricklandille tyypilliseen tapaan kerronta on hitaasti ja hienovaraisesti avautuvaa; alussa pariskunnan valtaleikki näyttäytyy aivan tavallisena palvelijan ja emännän työsuhteena. Alkukohtauksen asetelma toistuu useita kertoja paljastaen aina hieman enemmän asioiden todellista tolaa. Seksillä ja BDSM:llä ei mässäillä, vaan elokuvan tunnelma on aistillinen ilman seksploitaation tunnetta. Kyseessä on lopulta kuvaus tavallisesta parisuhteesta. Se, että suhteen osapuolet leikkivät valta-asemilla, on vain kuriositeetti ainakin peruspervon mielessä. Kaikki parisuhteet sisältävät odotuksia, pettymyksiä, pelkoja ja tasapainoilua antamisen ja ottamisen välillä.
Perhosteemaa käytetään taitavasti kuvaamaan suhteen kehittymistä. Pinnan alla piilevät halut ja pelot näytetään mullassa möyrivinä toukkina, onnellinen kuherruskuukausivaihe päiväperhosten täyttämänä ruutuna, suvanto tai arkinen elämä talvehtimisena, kunnes kierto alkaa alusta. Käsikirjoitus ei silti ole todellakaan näin yksinkertainen, vaan kerroksia löytyy juuri niin monta kuin katsoja jaksaa kaivaa esille. Tässä piileekin elokuvan nerokkuus ja kai myös ylipäätään pervoilun viehätys.
Toistuva kysymys on vallan todellinen luonne, johon viitataan paitsi Evelynin ja Cynthian välisessä kanssakäymisessä, myös paikallisen hyönteisinstituutin toiminnassa. Kuka lopulta omistaa kenet ja miksi instituutin luennoilla istuu mallinukkeja? Yksi selkeä julistus lienee sekin, ettei elokuvassa esiinny yhtä ainoaa miestä. Onko jopa elokuvan nimi lopulta kaksoismerkityksinen, viitaten paitsi noppaperhoseen myös ranskalaiseen hallitsijasukuun, jonka viimeiset täysiveriset edustajat olivat naisia?
Elokuva varmasti jakaa mielipiteitä, mutta katsomisen arvoinen se on jo pelkästään visuaalisen juhlallisuutensa ja kauneutensa takia. Tosin hitaus ja taiteelliset viipyilevät kohtaukset käyvät ajoittain pitkäveteisiksi, vaikka luovatkin erinomaisesti tunnelmaa ja korostavat moniuloitteisuutta. Ääniraita on vähintäänkin monipuolinen ja mielenkiintoinen, jättäen paljon tilaa juuri aistillisuuden kuulemiselle. Ja onhan tuo Sidse Babett Knudsen ihan älyttömän kuuma. Siis niiin kuuuma.
Hauska yksityiskohta löytyy lopputeksteistä, sillä esiintyjien listassa ovat myös perhoset.
The Duke of Burgundyn pervouspisteet 4/5
– Suvi